SuomeksiIn English

Taiteilijavalinnat Lappi-Japani YAiR

02.06.2017

Ennakoiden vuoden 2019 Suomen ja Japanin diplomatiasuhteiden 100-vuotisjuhlaa käynnistämme uutta taidealan yhteistyötä maiden välille. Y-AIR -residenssillä eli nuorten kuvataiteilijoiden vaihto-ohjelmalla tuetaan vastavalmistuneiden taiteilijoiden kansainvälistymistä sekä yhteisten taideprojektien syntyä Pohjois-Suomen ja Japanin välille.

Tänä vuonna käynnistyvä residenssiohjelma tarjoaa kansainvälisen taiteen kentälle nouseville nuorille mahdollisuuden perehtyä kumppanimaan kulttuuriin, ja verkostoitua oman taidealansa tekijöihin parin kuukauden vierailun aikana. "Japaniyhteistyöstä meillä hyviä kokemuksia jo yli 20 vuoden ajalta. Tämän uuden hankkeen myötä on hienoa saada uusia nuoria taiteilijoita mukaan", kertoo Kaisa Kerätär Sisältötoimisto Wariasta.

Ensimmäiset Y-AIR ohjelmaan valitut taiteilijat ovat Tuija Teiska Suomesta ja Erica Masuya Japanista. Kajaanilaissyntyisen Tuija Teiskan (s. 1985) taide sisältää kerroksellisia tekstiilitaideteoksia, esinekollaaseja, installaatioita, veistoksia ja performansseja. Teiska käyttää teoksissa jokapäiväisiä arkisia esineitä ja tekstiilejä. Tällä hetkellä hän työskentelee Suomen kulttuurirahaston apurahalla. Mediataiteilija Erica Masuya (s. 1981) yhdistää teoksissaan mm. performanssia, videoita ja GPS paikannusta. Hän tutkii teoksissaan miten tiettyyn paikkaan liittyy havaintohetki sekä paikan menneisyys ja tulevaisuus. Masuya työskentelee parhaillaan tokiolaisessa Geidain taideyliopistossa.

Y-AIR ohjelmaa koordinoivat oululainen Sisältötoimisto Waria sekä tokiolainen Youkobo Art Space. Yhteistyössä ovat mukana myös Lapin yliopisto, Geidai Tokyo University of the Arts, Tōmin kaupunki Naganosta, Lapin taiteilijaseura ry, oululainen KulttuuriBingo sekä Suomen Japanin Instituutti.

Lisätietoja:

Taideagentti, tuottaja

Kaisa Kerätär, Sisältötoimisto Waria

p. 045-124 2050