SuomeksiIn English

Anu Riestola

01.08.2013

Kuukauden taiteilija

Korundi, Rovaniemi

Joka päivä klo 11-18

Lapsuuden loppu

Lapsuuden loppu on vuodelta 2012 ja on sekatekniikkatyö; teoksessa on käytetty hiiltä ja akryyliä.  Koko on 101 x 260cm.

Kun olimme lapsia isosiskoni kanssa meillä oli tapana haudata löytämiämme eläimiä kenkälaatikossa maahan.Pidimme oikein hautajaiset ja lauloimme virren haudan äärellä.Hautasimme kuolleita lintuja ja auton alle jääneitä kissanpoikia.

Teoksen keskellä olevan talitintin kissani tappoi parvekkeella.En saanut sitä pelastettua. Talitintin ympärillä olevat retrokukat ovat peräisin isoäitini vanhasta essusta.

Teokseni käsittelevät identiteettiä, elämää,sen kallisarvoisuutta ja lyhyyttä sekä kuolemaa.

Piirrän,maalaan,valokuvaan, teen sekatekniikkatöitä ja esinekoosteita sekä installaatioita. 

Olen valmistunut Turun Piirustuskoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 1996 ja Aalto yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta kuvataideopettajaksi vuonna 2010. 

Näyttelyihin olen osallistunut vuodesta 1992. Olen pitänyt useita yksityisnäyttelyitä,viimeisin Kemin Taidemuseossa vuonna 2012.

Töitäni on mm. Suomen Gallupin, Åbo Akademin sekä Salon ja Kemin Taidemuseoiden kokoelmissa. Olen Taidemaalariliiton jäsen.

Vuosina 2006-2009 työskentelin Visuaalisten alojen läänintaiteilijana Lapin Taidetoimikunnassa Rovaniemellä.

Juuriltani olen lappilainen,isäni oli Ivalon Törmäsestä ja äitini on Sodankylän Sattasesta.

Tällä hetkellä asun ja työskentelen Kemissä.

Uusin teokseni installaatio nimeltään "Kun olet poissa" (2013) on esillä juuri nyt 25.8 asti Lapin Taiteilijaseuran kesänäyttelyssä Ivalossa Kulttuurikeskus Kuulaassa. 

Ivalossa 19.7.2013    Anu Riestola