Kuvataitelija Outi Pieski (s.1973) asuu ja työskentelee Utsjoella, ja pohjoinen luonto tulee esiin monissa hänen teoksissaan.
Pieskin taide pitää sisällään maalauksia, kollaseja ja tilateoksia. Työskentelyssä näkyy myös luonnon ja kulttuurin vahva yhteys. Realismi laajenee henkilökohtaisuuden ja ajattomuuden tuntemukseen.
Pieskin työskentelyssä luonto, kulttuuri ja taideteos tuntuvat samanaikaisesti paikkaan sidotuilta ja täydellisen universaaleilta. Teosten maisema jatkuu silmien edestä niiden taakse, muistikuviin, jaettuun tietoisuuteen.
Outi Pieski on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2000. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä pohjoismaissa ja Saksassa, ja hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa ryhmänäyttelyissä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Pieskin on tehnyt myös julkisia teoksia, lisäksi hänen töitään on useissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa. Hänet on palkittu mm. Mäntän kuvataideviikoilla (1. palkinto vuonna 2001).
Koulutus
- 1992-1994 Pohjois-Karjalan AMKK, kuvataidelinja, Joensuu
- 1994-2000 kuvataiteen maisteri, Kuvataideakatemia, maalaustaiteen linja, Helsinki
Julkiset teokset
- 2007 Solju / Lávvut, Guovssahas -saamelainen päiväkoti, Tromsa, Norja
- 2010 Sanattomat ilontuojat, Vesalan monitoimitalo, Ylikiiminki/ Oulu
- 2012 Eatnu, eadni, eana – virta, emo, maa, Saamelaiskäräjien parlamenttisali, Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari
Teoksia kokoelmissa
- Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmat
- Rovaniemen taidemuseo
- Rovaniemen Kaupunki
- Kuvataideakatemia
- Oulun Taidemuseo
- Saamelaismuseosäätiö Siida
- Aineen taidemuseo
- Norjan saamelaiskäräjät / Det Samiske Samlingen
- Vest-Agder fylkeskommune, Norja
- SANKS / Saamelaisalueen psykiatrinen keskus, Karasjoki, Norja
- Luleån kaupunki, Ruotsi
- Valtion taidekokoelmat
Apurahat ja palkinnot
- 1999 Paulon Säätiön stipendi
- 2001 Mäntän kuvataideviikkojen pääpalkinto
- 2002 Suomalais -Norjalainen Kulttuurirahasto, matka-apuraha
- 2003 Suomen Taideyhdistys, apuraha nuorille kuvataiteilijoille
- 2005 Taiteen keskustoimikunta,1v työskentelyapuraha
- 2006 Taiteen keskustoimikunta, 3v työskentelyapuraha
- 2008 Suomen Kulttuurirahasto, matkakuluihin
- 2009 Suomen Kulttuurirahasto,1v. työskentelyapuraha
- 2009 Suomen Saamelaiskäräjät, työskentelyyn
- 2009 Norjan Saamelaiskäräjät, materiaalikuluihin
- 2009 Alfred Kordelinin säätiö, ryhmänäyttelykuluihin
- 2010 Lapin taidetoimikunta, puoliv. työskentelyapuraha
- 2010 Saamelaisneuvosto, matka-apuraha
- 2011 Taiteen keskustoimikunta, 3v työskentelyapuraha
Jäsenyydet ja luottamustoimet
- Taidemaalariliitto
- Sámi Dáiddácehpiid Searvi / Saamelaistaiteilijoiden liitto
- Galleria Huuto
- Suoma Sámi Dáiddásearvi, Suomen Saamelaistaiteilijat ry
- Lapin taiteilijaseura
Kotimaiset yksityisnäyttelyt
- 2003 Galleria Sculptor, Helsinki
- 2005 Alkuloskaa: Galleria Huuto, Helsinki
- 2008- 2009 Lottelávlunmuorra / Linnunlaulupuu: Saamelaismuseo Siida, Inari
- 2009 Outi Pieski ja Pauliina Turakka Purhonen: Forum Box, Helsinki
Kotimaiset yhteisnäyttelyt
- 1995 Valtakunnallinen nuortennäyttely: Taidehalli, Helsinki
- 1996 Comment, valtakunnallinen nuortennäyttely: Espoo
- 1999 Polvi-Generation, lopputyönäyttely: Taidehalli, Helsinki
- 2000 Suomen Taiteilijain vuosinäyttely: Helsingin Taidehalli
- 2000 Matkakertomuksia: Lönnströmin Taidemuseo, Rauma
- 2001 Mäntän Kuvataideviikot
- 2001 Taju-2001: Hyvinkää
- 2003- 2004 Yhteinen maa- Pohjoisten kansojen nykytaide ja taidekäsityö: Gallen-Kallelan museo, Espoo/ Siida museo, Inari/ W.Aaltosen museo,Turku
- 2004 Paratiisin puutarha: Helsingin Kaupungin Taidemuseo, Meilahti, Helsinki
- 2006 Äidin taju: Hyvinkään Taidemuseo
- 2007 Kollaasi: Oulun Taidemuseo
- 2008 Sámi Art – a Contemporary Heritage?: galleria Kaiku, Rovaniemi
- 2008 Ihmisiä niityillä: galleria Huuto, Helsinki
- 2009- 2010 Lapin taiteilijaseuran 20v. juhlanäyttely: Rovaniemen taidemuseo
- 2009 Saamelaiset kirkkopäivät: Inari
- 2010 Suomen taiteilijain vuosinäyttely: TR1 Taidehalli, Tampere
- 2011 Lapin taikaa: Ateneumin taidemuseo, Helsinki
- 2011 The Great Outside: Mustarinda, Hyrynsalmi
- 2011 Keskellä ei mitään: Rauman taidemuseo
- 2012 Lapin taikaa: Kulttuuritalo Korundi, Rovaniemi
- 2012 Tuohta! – Koivun nykytaivutuksia: Gallen-Kallelan museo, Espoo
Kotimaiset ryhmänäyttelyt
- 1999- 2000 Govvan: Rovaniemen Taidemuseo/ Saamelaismuseo Siida, Inari
- 2004 Pieski, Lehtonen Braun ja Raito: Suomenlinnan rantakasarmi, Helsinki
- 2005 Harvat&Valitut tanssi-kuvataide liveinstallaatio: Ritarikatu 7, Helsinki
- 2008 Harvat ja Valitut tanssi-kuvataide liveinstallaatio: Zodiak/Hiap, Kaapelitehdas, Helsinki
- 2011 Pieski, Lehtonen Braun ja Raito: Kohisevan vintti, Pukkila
Ulkomaiset yksityisnäyttelyt
- 2002 Sámi Dáiddaguovddáš, Karasjoki, Norja
- 2007 Konst i Parkalompolo, Ruotsi
- 2007 Sámi Dáiddaguovddáš, Karasjoki, Norja
- 2010 Sámi Dáiddaguovddáš, Karasjoki, Norja
- 2010 Luleå Kulturens Hus, Ruotsi
Ulkomaiset yhteisnäyttelyt
- 2000 Det Fluktuerende Maleri, Biennial South 2000: Sorlandets Kunstmuseum, Kristiansand, Norja
- 2002 Samisk Kunstfestival: Kirkkoniemi, Norja
- 2006- 2008 In the Shadow of the Midnight Sun – Saami and Inuit Art 2000-2005: Art Gallery of Hamilton; Winnipeg Art Gallery; Winnipeg Manitoba; MacKenzie Art Gallery, Regina Saskatchewan; Yokon Arts centre, Whitehouse Yukon Territory, Kanada
- 2009- 2010 Gierdu – Bevegelser i samisk kunstverden / Riddu Duottar Museo: kiertonäyttely, Norja
- 2009 Calling Home: Quartair-näyttelykeskus, Haag, Hollanti
- 2010 Sámi Dáiddaguovddáš, Karasjoki, Norja
- 2010 Riddo Duottar Museat, Karasjok, Norja
- 2012 Ođđa vierut: Sámi Dáiddaguovddáš, Karasjoki, Norja
Ulkomaiset ryhmänäyttelyt
- 2008 Retki mehujärvelle, Pieski, Lehtonen Braun ja Raito: Westwerk, Hampuri, Saksa
- 2010 Arjen kaivauksilla, Pieski, Lehtonen Braun ja Raito: Suomi-instituutti, Berliini, Saksa