Maalausteni peruselementit ovat väri, pinta, viiva ja muodot. Haluan luoda kaksiulotteiselle pinnalle illuusion tilasta ja liikkeestä hyödyntämällä maalauksen osien suhdetta toisiinsa. Pakopisteillä ja värien rinnastuksilla syntyy illuusio avaruudellisesta tilasta. Työskentelyssäni annan mahdollisuuden myös sattumanvaraisuudelle ja absurdille logiikalle. Esimerkiksi pakopisteen muutoksella totutusta paikasta johonkin uuteen voi liikkeen ja tilan tuntuun saada surrealistisia piirteitä.
Maalausteni lähtökohdat periytyvät mm. 1900-luvun alun venäläisestä avantgardesta, jossa surrealistinen sattumanvaraisuus ja absurdit käänteet ovat toisinaan riemukkaasti läsnä.
Näyttelyn nimi viittaakin venäläisen Daniil Harmsin (1905–1942) tekstiin Ympyrästä vuodelta 1930 (suom. Pauli Tapio). Harmsin kirjoituksessa suora jatkuu loputtomasti vailla alkua ja loppua – siis käsittämättömänä. Tehdessämme ”väkivaltaa” suoraa kohtaan ja rajoitamme sen pituutta, teemme sen samalla käsitettäväksi. Jos suora rikotaan yhdestä pisteestä, syntyy kulma, mutta sellaista suoraa, joka murtuu yhtäaikaisesti kaikista pisteistään, kutsutaan käyräksi. Loputon määrä muutoksia tekee suorasta täydellisen. Tällä Harms tarkoittaa kaikkein tasaisinta, käsittämättömintä, loputtominta ja ihanteellisinta käpertynyttä suoraa, eli ympyrää.
Jo vuosisatoja Harmsia ennen myös saksalainen Nicolaus Cusanus (1401–1464) pohti suoran ja ympyrän suhdetta teoksessaan De docta ignorantia (1440, Oppineesta tietämättömyydestä, suom. Juha Pihkala). Cusanuksen mukaan suoran ja ympyrän rinnastuksessa suora viiva on ääretön ja äärettömässä ympyrän kehä oikenee, jolloin kehä näyttäytyy viimein suorana viivana. Jos siis kaikkein suurimman ympyrän kehä on kaikkein vähiten kaareva ja tällöin maksimaalisen suora, on kaikkein pisin viiva samaan aikaan maksimaalisen suora tai minimaalisen käyrä.
Molempien henkilöiden näennäisen looginen, mutta kenties aavistuksen nyrjähtänyt päättely tuottaa mukaansatempaavan aivopähkinän ja haastaa ajatusleikkiin. Työskentelyni abstraktien maalausten parissa on myös omalla tavalla leikkiä ja ongelmanratkaisua. Muoto vaatii toista muotoa kuten väri toista väriä, hakiessaan tasapainoa, kunnes tasapainoon on aiheutettava pieni särö, joka viimein virittää teoksen.
Teos: Tuomas Korkalo, Dramaattinen sommitelma III, 2020
Vesiväri, japaninmuste, värikynä ja akryyliväri kankaalle, 200 x 140 cm