Lapin Taiteilijaseura
Kaikki tapahtumat

Milla-Kariina Oja – UPOKSISSA

Home » Events » Milla-Kariina Oja – UPOKSISSA

Milla-Kariina Oja – UPOKSISSA

26.9.-18.10. 2026 Studio Mustanapa

Milla-Kariina Ojan näyttelyn teokset pyrkivät katsomaan maailmaa aineen ja kiertokulun näkökulmasta pohtien elottoman ja elollisen luonnon rajoja eri aikakäsitteiden kautta. Mitä on esimerkiksi kiven olemus, jos tarkastelemme sitä satojen miljoonien vuosien ajanjakson valossa, syvässä ajassa? Onko kivi sittenkään eloton?

Näyttely koostuu Upoksissa – liikkuvan kuvan installaatiosta sekä uusista valokuvateoksista. Teokset ovat saaneet alkunsa työskentelystä taiteilijaresidenssissä Normandian kalkkikivirannikolla. Teosten pääroolissa ovat kalkkikivijyrkänteeet ja kivet, joiden poeettinen ja dramaattinen geologinen historia on ollut Ojan inspiraation lähde. 

Kalkkikivi on alunperin muodostunut planktonien ja alkueläinten luurangoista muinaisessa merenpohjassa. Satunnainen rannalta poimittu kivi on osa elämän ja kuoleman tanssia, jossa mineraalista tulee eläin, eläimestä kivi, kivestä ajan myötä taas uusi elämä ja rakennusaineita tulevaisuuden organismeille ja heidän kehoilleen. 

Kalkkikivi voidaan nähdä myös eräänlaisena hautuumaana, joka muistutttaa meitä siitä miten kaikki maailmassa on syntynyt samoista rakennusaineista. Myös ihminen on osa mineraalimaailmaa; ilman kehoissamme olevia mineraaleja emme pysyisi edes pystyssä.

Upoksissa-teos valmistui Musée Maison Henri IV:ssä, Saint-Valery-en-Cauxissa, Normandiassa pidettyyn yksityisnäyttelyyn 2024. Teoksen äänisuunnittelija on Pertti Venetjoki. Ultraviolettivalolla työstetyt uudet valokuvateokset ovat valmistuneet Studio Mustanapan näyttelyyn syyskuussa 2026. Yhteistyökumppanit Normandiassa Le 101 résidence d’artiste ja Musée Estran Cité de la Mer, Dieppe. 

Teoksien valmistumista ja työskentelyä ovat tukeneet Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus, Taiteen edistämiskeskus, Visuaalisen taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto sekä Creative Europe Programme of the European Union ja Goethe Institute. 

Milla-Kariina Oja (s. 1976, Oulu) on Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka työskentelee valokuvan ja liikkuvan kuvan keinoin. Työskentely on painottunut erityisesti videoinstallaatioihin, joita yhdistää kokeellisuus ja performatiivisuus. Teosten aiheet kumpuavat olemassaolon peruskysymyksistä. Niiden ytimessä on ihmisen tila maailmassa, niin rakennetussa ympäristössä, kuin osana luontoa ja sen kiertokulkua. Oja on opiskellut valokuvaa ja nykytaidetta Manchester Metropolitan yliopistossa, Castilla- La Manchan ja Barcelonan yliopistoissa. Ojan teoksia on ollut esillä eri puolilla Eurooppaa ja Kiinaa, mm. The Three Shadows Photography Art Centressä Pekingissä, Centre de Cultura Contemporània de Barcelonassa ja Aboa Vetus & Ars Novassa Turussa. 


Taiteilijan yhteystiedot:

@millakariinaoja

#taiketukee
#AVEKtukee
#kulttuurirahastontuella
#culturemoveseurope
#pushboundaries
#kuvastory
@lecentun101