Kaikki tapahtumat

Pauliina Waris – SILLÄ VÄLIN – MEANWHILE

Galleria Kellokas
11.12.2021 – 26.1.2022
Taiteilija tavattavissa pe 10.12.2021 klo 15–17

Tapahtuma Facebookissa

Sillä välin:

voiman ja vastavoiman laki

kaaos

valo

Muisto, jossa olin merellä ja kohtasin täydellisen sumun. Sumu oli hahmoton kaiken läpäisevä seinä. Veden raja veneen ympärillä oli kadonnut ja mieleni teki astella tyhjyyteen. En astellut.

Clare Hammondin tulkinta Sofia Gubaidulinan Chaconnesta

työnsin käteni puuroon

—-

Näyttelyssä on esillä öljy- ja silkkimaalauksia ja munankuorista toteutettuja veistoksia. Teokset ovat lähtöisin arkisista havainnoista sekä muistinvaraisista ja alitajunnasta nousevista näkymistä. Maalausprosessin aikana olen etsinyt jonkinlaista välitilaa näkyvän ja näkymättömän, pysähtyneisyyden ja liikkeen, kaaoksen ja järjestyksen sekä itsen ja toisen rajoilla. Itselleni oleellisia piirteitä maalauksessa ovat läsnäolo ja materiaalisten elementtien tuntu. Teokset ovat syntyneet vuoden 2021 aikana, osittain keskenään samaan aikaan, limittäin, toisiaan kommentoiden. Kokonaisuus on ehdotus maailmasta katsojan koettavaksi.

Pauliina Waris (s. 1982 Keravalla) on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta taidekoulusta vuonna 2018. Sen jälkeen hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä ja hän on ollut kahtena kesänä osana taiteilijaryhmää, joka on toteuttanut väliaikaisen julkisen teoksen Porvoon triennaaliin. Hänen teoksiaan on valtion taidekokoelmassa ja yksityiskokoelmissa. Waris on aloittanut maalaustaiteen opinnot kuvataideakatemian maisteriohjelmassa vuonna 2021.

Lisätietoja: , www.pauliinawaris.fi

Meanwhile:

Newtons 3rd law

chaos

light

Memory of that one time when I faced total fog at the sea. The obscure wall of fog was penetrating everything around it. The illuminated boundary of the water and the boat had submerged into one another, and I felt like stepping into the void. I didn’t.

Clare Hammond playing Chaconne by Sofia Gubaidulina

I dipped my hand in to porridge

—-

The exhibition consists of oil and silk paintings and sculptures made of eggshells. The observations of the mundane, memories and images awakening from the subconsciousness have been the beginnings of the works. During the process I’ve searched for space between visible and invisible, stillness and movement, chaos and order, self and other. For me the essential features of painting are the presence and feel of the material elements. The art works were made in 2021, partially together, overlapping and in dialogue with each other. Together they create a suggestion of a world for the viewer to experience.

Pauliina Waris (b.1982, Kerava) has graduated from Free Art School in 2018. After graduation she has held private exhibitions and has been part of art group executing temporary public art works during two summers as part of Porvoo triennial. Waris has artworks in Finland states collection and in private collections. She has started painting studies in the master’s degree program at the Academy of Fine Arts in Helsinki in 2021.

More info: , www.pauliinawaris.fi

Näyttely on Taiken tukema

Öljy kankaalle, 25 x 25 cm, 2021
Silkkimaalaus, 30 x 30 cm, 2021