Lapin taiteilijaseuran Kuukauden taiteilija
kesä–heinäkuu 2023
“Lace is the creation of a series of holes to form a design….. Even when it’s on the table in front of us, lace is what’s missing, the art of making something of absences, of what is felt more than known, the history of women.”
Dana Sonnenschein: A History of Lace – the Great Chain of Being in Feminist Studies 46 (2): 495-501, 2020.
Olen piirtänyt pitsiä jo useamman vuoden, ensin Paula-tädin kauniita virkattuja paitoja, sittemmin iso-mummini Alina Tervon (1887-1956) tekemiä pitsikoristeisia käsitöitä. Pohdin teoksissani monia arkipäiväisiä asioita – kädentaitoja, perinteitä, muistia – jotka rakentavat ymmärtämystämme maailmasta ja muokkaavat identiteettiämme. Arjen kokemukset kahdessa erilaisessa kotipaikassani, porotilalla Lapissa ja suurkaupungissa Lontoossa, ovat työskentelyni keskiössä ja paikkasidonnaisuus korostuu, vaikka teosten muoto ei sitä heti paljasta.
Alina Vähäsalo tuli Pelkosenniemelle opettajattareksi, rakastui ja meni naimisiin kauppias Gustaf Tervon kanssa. Alinan taitavissa käsissä syntyi monenlaisia käyttötekstiilejä ja koskettaessani edessäni lepäävää pitsiliinaa, verhoa tai vauvan mekkoa hiljennyn. Tiedän Alinan pidelleen sitä käsissään sata vuotta aikaisemmin. Se on huikea ajatus. Piirtämisen kautta hahmotan mennyttä. Pitsipiirroksia voi katsoa tietämättä niiden alkuperästä mitään. Ne edustavat kauneutta ja kädentaitoja. Ne ehkä esittävät kysymyksiä käsityötaitojen katoavuudesta, naisten asemasta ja elämänarvoista. Ne viittaavat perinteisiin, muistoihin, katoavaan aikaan. Minulle näyttelyn teokset merkitsevät tiettyjä asioita ja tuovat mieleen erityisiä henkilöitä sekä hetkiä. Jokainen katsoja tuo kuitenkin mukanaan omaan kokemusmaailmaansa perustuvan tulkinnan.
Ajattelen Alinan ainoaa lasta, Aarnoa, joka syntyi 1923. Katsellessani Alinan tekemää vauvan paitaa pohdin sitä, miltä hänestä on mahtanut tuntua, kun Aarno 16-vuotiaana lähti vapaaehtoiseksi sodan syttyessä 1939. Liu’utan kättä pöytäliinan reikäkirjonnalla ajatellen Aarnoa jatkosodan aikana kaukopartiossa – siitä hänen perheensä ei tiedä mitään. Ainoa mitä Aarno kykeni kertomaan sotavuosistaan oli se, että hänelle raskain tehtävä oli seisoa kunniavartiossa kun sankarivainajia, omia ikätovereita, kannettiin hautaan. Minulle Aarno oli pappa, johon liittyy rakkaita muistoja. Hän kuoli, kun olin 8-vuotias, vasta vuosia myöhemmin ymmärsin monet asiat uudella tavalla.
Tervetuloa taiteilijatapaamiseen torstaina 1.6.2023 klo 17–18!
Taiteilijan yhteystiedot:
www.ealaluusua.co.uk
@artalaluusua