Kaikki tapahtumat

Emilia Laatikainen – LAPSET, JOITA EI TARVITSE SUOJELLA

Studio Mustanapa 12.3.–5.4.2022


Avajaiset perjantaina 11.3. klo 18-20. Tervetuloa!

Muotokuvieni lapset eivät ole oikeasti olemassa. Heidän kuvansa on otettu verkkopalvelusta, joka tarjoaa miljoonia tekoälyn luomia kasvokuvia ihmisistä. Lastensuojeluilmoitusten määrä Suomessa
on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja kiireellisten sijoitusten lukumäärät ovat kasvaneet vuosien varrella. Lastensuojelun tilanne on muuttunut haastavammaksi ja samaan aikaan tarve suojelulle on kasvanut.

Muotokuvissani olevia lapsia ei tarvitse suojella, mutta todellisuudessa yhden työntekijän vastuulla voi ruuhkaisimmilla alueilla olla jopa 80 lasta.

Vuoden 2022 alusta Suomessa tuli voimaan lastensuojelulain muutos, jossa määritellään lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän asiakasmitoitukseksi enintään 35 lasta asiakkaana. Vuoden 2024 alusta enimmäismäärä tulee olemaan 30 lasta sosiaalityöntekijää kohden.

Emilia Laatikainen (s.1995) on kuvataiteilija, sarjakuvantekijä ja kuvataiteen opettaja, joka työskentelee tällä hetkellä Oulussa. Lapset, joita ei tarvitse suojella -näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Taiteilijan yhteystiedot:
Instagram: @foxxem

Teos: 19, sarjasta Lapsia, joita ei tarvitse suojella, 21 x 29 cm, tussi ja lyijykynä paperille, 2021

The children in my portraits do not exist in reality. Their images are taken from an online service that provides millions of computer made faces that never existed. The number of child protection notifications has doubled in ten years and the number of emergency placements has increased over ten years. The situation of child protection has become more challenging and at the same time the need for protection has increased.

There is no need to protect the children in my portraits but in reality, one child welfare worker can be responsible for up to 80 children in busiest areas in Finland.

At the beginning of 2022, an amendment of the Child Welfare Act came into force in Finland. The law defines the customer dimension of a child welfare worker as a maximum of 35 children.

Emilia Laatikainen (b. 1995) is a visual artist and cartoonist and visual arts teacher from Oulu. The exhibition has been supported by Arts Promotion Centre Finland.