Sirkka Tapio – Toisaalta
12.3.– 5.4.2022 – Galleria Napa
Muutama vuosi sitten kesäkuumalla ollessani Roomassa näin katutaiteilijan työssään. Hän esitti ja toteutti ilmassa leijuvaa Aladdinin taikalampun henkeä niin uskomattoman hämmentävällä tavalla, että hetken olin sadussa mukana: uskoin hänen oikeasti kykenevän vastustamaan painovoimaa. Se jäi lähtemättömästi mieleeni hetkestä, jolloin havainto, fakta, jonkin uskominen ja aineettomuus sulautuivat yhteen.
Työstämäni ”TOISAALTA” – näyttelykokonaisuuden teemassa pohdin kahta samanaikaista tilakokemusta: jonkin toistuvaan liikkumiseen viittaavaa hetkeä reaalisessa todellisuustilassa (pienikokoiset videoprojisoinnit) sekä jotain näkymätöntä, ajatuksen tilaa, mikä usein mielletään muistoksi, haaveeksi tai ehkä aineettomuuden tilaksi (maalaukset ja piirustukset).
Videot olen kuvannut älypuhelimella, millä korostan nykytodellisuudelle tyypillistä liikkuvaa hetkellisyyttä. Abstraktien maalausten ja piirustusten avulla haikailen enemmän sitä ajoittaista tarvetta hiljaisuuteen ja aineettomuuteen.
Jos jotain on paljon tai se liikehtii toistuvasti, siitä tulee nopeasti tehokas ja voimakas suunta toisaalle. Se saa joko energiseksi tai kaipaamaan vastakohtaansa eli pysähtymistä.
–
”ON THE OTHER HAND”
Some years ago on a hot summer day visiting Rome I saw a street artist at his work. He was performing the spirit of Aladdin in such a gredible way that for a little while I believed he really could go against gravity. That was one memorable moment of mixing together an observation, a fact, believing and dreaming.
My exhibition ”ON THE OTHER HAND” deals with two simultaneous experience with a space : a current moment of movement in a real life (small videoprojections) and an invisible, metaphysical moment, which men often thinks as a memory, dream or maybe even immaterial space (paintings & drawings).
With the small videos made by my android-phone I want to emphasize the contemporary, continuous movement. Whereas with the abstract paintings and drawings I´m longing for the occasional need for silence and intangibility
If there is a lot of something or practise of constant movement, it will easily turn to the effectful direction. It makes you either feel active or longing for the opposite: calming down.
Teostieto: Airy, akryyli, 70 x 105 cm, 2020. Kuva Noomi Ljungdell