Joku muu, mikä?-työryhmä, Opin hengittämään sen tahtiin
Viisi vuotta elämää Rovaniemellä. Mitä ehti tapahtua, mikä muuttui? Mitä syntyi, mitä jäi pois? Mitä kasvoi, mitä tarttui matkaan?
Opin hengittämään sen tahtiin on kuudesta kuvataiteilijasta ja kuvataidekasvattajasta muodostuvan Joku muu, mikä? – taiteilijaryhmän neljäs yhteinen näyttely, jossa ryhmä katsoo taaksepäin ja pohtii pohjoisessa vietettyä aikaa. Ryhmän muodostavat Anni Nuotio, Ida Rusava, Veikko Mehtälä, Katariina Haavisto, Laura Tahvanainen ja Emilia Laatikainen. Kukin ryhmän jäsen lähestyy teemaa omasta näkökulmastaan.
Katariina Haavisto on viime aikoina pohtinut taiteellisessa työskentelyssään muotoa ja muotoja. Rovaniemellä hän oppi tuntemaan kohmeiset sormenpäät ja Kemijoen äkkisyvän sekä yhteyden ja yhteenkuuluvuuden. Haavisto pohtii teossarjassaan omaa muotoaan. Teoksissa yhdistyvät harhaileva mielenmaisema sekä oman olemisen muodon ääriviivat. Omamuotokuvissa näkyvät henkisen kaamoksen syvimmät ja yöttömän yön kirkkaimmat sävyt.
Anni Nuotion teoskokonaisuus muodostuu pienistä, erityisistä muistojen sirpaleista, mutta myös arkisesta sälästä. Muuttolaatikoiden pintaan piirretyt kuvat ja kirjoitetut tekstit esittävät ajatuksenvirran lailla Rovaniemellä vietetyiltä vuosilta mukaan tarttuneita hienoja hetkiä, rakkaita ihmisiä ja oppeja niin taiteesta kuin elämästäkin. Päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus.
Veikko Mehtälä kertoo, että Rovaniemi teki lopulta hänestä sen ihmisen, joka hän tällä hetkellä on. Kaupunki ei antanut hänelle juuria, vaan näytti, missä ne ovat. Mehtälä on tottunut tekemään taidetta maaseudusta ja sen miehistä. Hän on ottanut kantaa ja pyrkinyt tuomaan esille pienen joukon hiljaisen äänen. Näyttelyn teokset ovat poikkeus, sillä hän on tehnyt ne itselleen, itseään varten.
Emilia Laatikainen pyrkii teoksissaan ymmärtämään oman päänsä sisäistä mielettömyyttä ja pohtii itsensä kanssa elämisen haasteita. Rovaniemi on tehnyt Laatikaisesta armollisemman itseään kohtaan, mutta terävimmät kulmat ovat edelleen olemassa. Hän pyrkii kirjaamaan särmät muistiin, jotta osaisi käsitellä niitä ja erityisesti elää niiden kanssa. Teokset ovat syntyneet tarpeesta käsittää käsin kaikkea käsittämättömyyttä.
Ida Rusava lähestyy näyttelyn aihetta, rovaniemi-elämää, kauempaa, laajemman kasvun, elämän ymmärtämisen ja rohkeuden keräämisen näkökulmista. “Opin hengittämään sen tahtiin” on Rusavalle epävarmuuden hyväksymistä ja siihen sopeutumista, mutta myös ensimmäinen askel kohti rohkeita tekoja. Rusava esittää teoksissaan tapahtumien ja asioiden välistä epävarmuutta sekä jossittelua, ilmassa leijuvia kysymyksiä ja mahdollisuuksia.
Laura Tahvanainen pohtii teoksissaan ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Hänen työskentelyään ovat ohjanneet ajatukset ihmisen suhteesta toisiin ihmisiin, luontoon, yksinoloon ja itseensä. Räpistelyn ja epävarmuuden sietämisen lomassa luonnon välittömyyden äärellä myös ihmisen on helpompi olla välitön, aito ja vapaa sekasorrosta. Tyylilleen uskollisesti Tahvanaisen teokset ovat symbolisesti ja psykologisesti latautuneita.