Lappia-talo 20.8. – 11.10.2024
Lappia-talo 20.8.–11.10.2024
”Kuvasin Kotikatuni miehet -sarjan koronakriisin alkuaikoina, maaliskuusta huhtikuuhun 2020. Monet miehistä joutuivat ikänsä tai terveytensä vuoksi viettämään aikaa eristyksissä läheisistään. Tekemistä täytyi keksiä.
Toteutin kuvaprojektini Rovaniemellä, kotikadullani. Olen asunut kyseisellä kadulla pian 18 vuotta, enkä ollut tavannut kasvotusten läheskään jokaista kuvaamaani miestä. Olemme tervehtineet ohi kulkiessamme ja muutaman kanssa vaihtaneet pari sanaa. Yllättäen valokuvattavaksi asettuminen ja koronakriisin eristys toi ihmiset yhteen.
Miesten kohtaamisissa minua on kiinnostanut heidän elämäntarinansa sekä se, miten he asettautuvat kuvattaviksi. Yksi kaipasi tanssimista, toinen oli juuri joutunut keskeyttämään etelänmatkansa, kolmas kiroili kuvausten ajan mutta ei olisi millään halunnut poistua kameran edestä. Toivon, että kuvistani välittyy inhimillisyys. Kuvillani olen halunnut piirtää esiin eristyksiin jäävän miehen muotokuvan: yksinäisyyden, kohtaamiset ja toivon, lempeän huumorin. Olen rakentanut kuvani katseen ja nähdyksi tulemisen kaipuun varaan.”
Mari Mäkiranta on rovaniemeläinen valokuvataiteilija. Hän käsittelee töissään ihmisiin, luontoon ja ihmisten elinympäristöihin liittyviä kysymyksiä. Hänen seuraava yksityisnäyttelynsä tulee Hippolyte Studioon, Helsinkiin syyskuussa 2025. Mari on Lapin taiteilijaseuran ja valokuvataiteilijoiden liiton jäsen. Lappia-talolla esillä oleva sarja on ollut aiemmin esillä Pohjoisessa valokuvakeskuksessa vuonna 2021.
Teostiedot:
1. Kotikatuni miehiä 2–4, mustesuihkutuloste, 80 x 100 cm
Taiteilijan yhteystiedot:
● Kotisivu: www.marimakiranta.net Instargram: marimakiranta
