TAIDE TALLENTAA LAPIN KYLISSÄ

TAIDE TALLENTAA LAPIN KYLISSÄ -hankkeessa nostetaan esille ja tallennetaan kylien perinnetietoa ja taitoja palkkaamalla kyliin ammattitaiteilijoita, jotka luovat perinnetietoon pohjautuvaa taidetta kyläläisten kanssa toteutettujen työpajojen pohjalta. Samalla taiteilijat pilotoivat residenssitoimintaa. Hanke kohdistuu pohjoisen ja Itä-Lapin kuntiin. Hankkeen tuloksena syntyy selvitys residenssitoiminnan järjestämisestä kyläyhteisöissä sekä saadaan malleja uudenlaisista tavoista tuoda esille kylien historiaa. Hankkeen ensisijaisina hyödynsaajina hankkeessa mukana olevat kylät ja residenssitoimintaa suunnittelevat yhteisöt sekä toissijaisena hankkeeseen palkatut taiteilijat, jotka saavat kokeilla erilaista työmetodia.
HALLAA 2024

Mikä Hallaa?
Lapin taiteilijaseura organisoi vuonna 1995 taideprojektin “Joka kunnassa tapahtuu”, jonka avulla haluttiin esitellä lappilaisia taiteilijoita ja tuoda heidän töitään lähelle tavallisia ihmisiä. Tuolloin näyttely oli esillä jokaisessa kunnassa lokakuun, hallan aikana.
Projekti koettiin tärkeäksi, joten siitä haluttiin tehdä muutaman vuoden välein toistuva perinne. Nyt toteutettava Hallaa -näyttelykokonaisuus on järjestyksessään seitsemäs. Edellisestä Hallaa-näyttelystä on ehtinyt kulua jo kymmenen vuotta. Vuoden 2024 Hallaa-näyttelyä ei olisi ollut mahdollista järjestää ilman Taiteen edistämiskeskuksen Harvaan asutun maaseudun kulttuuritoiminnan erityisavustusta eli HAMA-avustusta ja Koneen säätiön avustusta. Rahoituksella korvataan mm. taiteilijoille näyttelyistä aiheutuvat matka- ja kuljetuskustannukset.
Hallaa-näyttelyitä on esillä kaikissa 21 kunnassa. Näyttelytiloina on taidemuseoita, gallerioita, kirjastoja ja kunnantaloja. Hallaa-näyttelyiden tavoitteena on viedä ammattimaista kuvataidetta Lapin maakunnan asukkaiden lähelle. Tavoitteena on myös lisätä keskustelua Lapin nykytaiteesta sekä Lapin taide- ja kulttuurimatkailusta.
Hallaa-näyttelyn yhteistyökumppaneina toimivat Aineen taidemuseo, Kemin taidemuseo ja Rovaniemen taidemuseo. Osana Hallaa-hanketta taidemuseoissa nähdään heidän omat näyttelynsä. Muiden kuntien näyttelyiden kuraattoreina ovat toimineet Riitta Kuusikko Rovaniemen taidemuseosta ja Tanja Kavasvuo Kemin taidemuseosta.
Hallaa-näyttelyiden toivotaan luovan pohjaa pitkäjänteiselle kuntayhteistyölle. Kuntayhteistyöllä pyritään kehittämään sekä taide- ja kulttuurimatkailua että edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle Lapin kunnissa.
Hankkeen verkkojulkaisun löydät osoitteesta https://www.lapintaiteilijaseura.fi/hallaa/
Ekososiaalisen sivistyksen tulevaisuusperintöverstaat

EKOSOSIAALISEN SIVISTYKSEN TULEVAISUUSPERINTÖVERSTAAT -esiselvityshankkeella tarkasteltiin ja tuettiin taidealan ja museotyön kehittymistä alaksi, joka tuottaa ja tukee kulttuurista ja yhteiskunnallista muutosta, vihreää siirtymää. Hankkeen tulevaisuusperintöverstaissa ideoitiin taidealan toimijoille, erityisesti gallerioille ja museoille, uusia toimintamuotoja, jotka vahvistava ekososiaalista sivistystä. Huomioita kiinnitettiin erityisesti museoiden laajojen kokoelmien tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä arvokeskusteluille että uusille ansaintakeinoille. Hankkeessa sovellettiin aiempia tulevaisuusperintöverstastyöskentelymalleja siten, että kulttuurinen kestävyystransformaatio ja ekologiset sivistysarvot laajenivat koskemaan luontoperustaista yrittäjyyttä. Hanke toteutti neljä avointa tulevaisuusperintöverstasta, joista osa toteutui hybridinä myös verkossa. Luovien alojen ja yrittäjien verkostot vahvistuivat hankkeen aikana. Esiselvityshanke vahvisti osallistuneiden taiteilijoiden, yrittäjien ja opiskelijoiden toimijuuksia sekä museoiden kehittymistä kohteiksi, jotka vahvistavat museovieraiden kestävämpää luontosuhdetta ja yhteistyötahojen toimeentulon mahdollisuuksia. Tulevaisuusperintöverstaissa ideointiin ekososiaalisen sivistyksen mukaisia luontomatkailun tuotteita ja palveluita taidemuseoissa sekä luontoympäristöissä.
Lataa “Koukeroisia tulevaisuuksia — nostoja ja huomioita”
(pdf-tiedosto, 2,72 Mt)
