Kaivoshankkeen varjoissa -näyttely nostaa esiin kaivoskiistaan liittyviä tuntoja: huolia, pelkoja ja turhautumista. Näyttely on esillä Lapin taiteilijaseuran Galleria Kellokkaassa, Luontokeskuksen yhteydessä.

Tanja Koistisen, Meeri Koutaniemen ja Raisa Raekallion Äänet-installaatio koostuu muotinukeista, joiden T-paitoihin painetut lainaukset ja valokuvat ovat peräisin paikallisilta ihmisiltä ja kaivoksen edustajilta. Moni äkäslompololainen ja mökkiläinen on vastustanut kaivoshanketta vuosikymmenen ajan mutta osa kuntalaisista toivoo kaivoksen tuovan alueelle väliaikaisia työpaikkoja. Samalla ympäristön pilaantuminen uhkaa luontomatkailualaa, jolla toimii paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Business Laplandin mukaan Lapin matkailu työllistää matkailusesonkina jopa 8000 henkilöä ja välillisesti vielä enemmän.
Kyläläiset, mökkiläiset, kuntapäättäjät ja virkahenkilöt tuntevat voimattomuutta suhteessa ylikansallisten kaivosyhtiöihin isoihin koneistoihin ja mielipidevaikuttamiseen. Esimerkiksi Kittilässä toimiva Euroopan suurin kultakaivos rakensi 24 kilometriä purkuputkea melkein valmiiksi, vaikka lainvoimaista lupaa päästöille ei oltu myönnetty. Tommi Yläjoen teos Kittilän kultaputki ottaa kantaa kaivosten luvitukseen: “Toivotan teoksen myötä ympäristöluvista päättäville lupaviranomaisille rautaisia palleja.”
Näyttelyssä on myös teoksia, jotka nostavat esiin kansallispuiston luonnon merkitystä. Maria Huhmarniemen peittokirjonta kuvaa Lapin luontoa vaaran merkeillä kehystettynä. Satu Kalliokuusen maalauksissa on pohjoista luontoa ja kaivoksen uhkakuvia. Laura Saari esittää videodokumentaation pajuveistoksesta, joka on toteutettu Lapin yliopiston opiskelijatyöpajassa Äkäslompolon kyläkeskustaan. Veistos esittää meritaimenta ja viittaa puhtaisiin vesiin.
Minna Kovero toteuttaa yhteisötaideteoksen, Minä suojelen… , Äkäslompolon Suojelusnukke-työpajaan osallistuvien kanssa. Nuket kantavat tuohisilla käsivarsillaan sanoja suojeltavista asioista. Mielikuvat suojelusta on sidottu tuoksuvalla villalangalla nukkejen sydämien kohdalle. Tämän teoksen taustalla on Äkäslompolon kyläyhdistyksen aiempi toiminta, jossa suojelusnukkeja on valmistettu ja myyty rahoittamaan kaivoskriittisiä selvityksiä ja kannanottoja.
Näyttelyn toteuttaa Art Äkäslompolo yhdistys, joka tuottaa taideprojekteja pohjoisen luonnonsuojelun tueksi. Yhdistys edistää taidetta, joka syventää luontokokemuksia, nostaa esiin ympäristökysymyksiä, tukee ympäristön- ja luonnonsuojelua sekä parantaa taiteilijoiden työskentelyn edellytyksiä. Suomen kulttuurirahasto tukee Art Äkäslompolon toimintaa. Minna Koveron teos on pulestaan toteutunut Lapin yliopiston ’Innovoidaan Lapissa muotoilun ja taiteen keinoin’ (ILO) -hankkeen osana. Hankkeen yhtenä osiona on valmisteltu liikkuvalla muotoilun ja taiteen infrastruktuurilla ja toimintamallia. Ilo-hankkeen rahoitus on Euroopan Unionin aluekehitysrahastolta ja Lapin liitolta.
Taiteilijat:
Maria Huhmarniemi
Satu Kalliokuusi
Tanja Koistinen
Meeri Koutaniemi
Raisa Raekallio
Minna Kovero
Laura Saari
Tommi Yläjoki

Äkäslompolossa Jounin kaupan pihassa pidetään perjantaina 26.5.2023 kello 12–15 kaikille avoin ja maksuton Suojelusnukke-työpaja. Taiteilijat ovat tavattavissa sen jälkeen kello 15–16.