Uida, ui, uinut
”Näyttelyn teokset ovat syntyneet vuosina 2020–2022, ja kuvasin niitä kolmessa vaiheessa. Talveentuminen kattaa ajallisesti neljä kuukautta ja Uida, ui, uinut -teos vajaan kuukauden. Valokuvat ovat joulukuulta 2022. Kaikki esillä olevat teokset on kuvattu samassa paikassa, lähirannassani Espoossa.
Uida, ui, uinut on lyhyt, rakenteellisesti muotoutunut nelikanavainen runo. Siinä olennaisia elementtejä ovat liikkeen ja liikkumattomuuden vuorottelut, paikan samuus ja tekemisen toisteisuus, mutta myös säiden ja vuoden- ja vuorokauden aikojen vaihtelut – myrskyt ja tyvenet, aamut ja illat ja talven taittuminen kevääksi. Äänimaailma tukee vedenalaisten ja -päällisten maailmojen rytmisiä vaihdoksia.
Talveentuminen taas on eräänlainen liikkuvan kuvan päiväkirja – rakenteellinen sekin – jolle on ominaista orgaaninen rytmi niin kuvissa kuin niiden jatkumossakin. Teoksen äänimaailma perustuu luonnollisille äänille, jotka alun muhkean menon jälkeen ohenevat ja rapeutuvat.
Valokuvissa näyn pienenä hahmona itselleni tutussa rannassa lintuperspektiivistä kuvattuna. Vesi on lepopaikka: kaukana muu maailma – läsnä vain minä ja kelluttavan kylmä vesi.
Kylmä- tai talviuinti vaatii ja luo läsnäoloa. Keho tietää, milloin on aika tulla vedestä. Jos kylmään suhtautuu uteliaasti, sen kanssa on helppo olla. Kylmään tullaan rauhallisesti hengittämällä.”
Kuvataiteilija Sanna Sarva asuu ja työskentelee Espoossa. Sarva on osallistunut teoksillaan useisiin näyttelyihin koti- ja ulkomailla (mm. Baltic Biennale, Galleria Boreay, RU, 2012; Viides suomalaisen valokuvataiteen kolmivuotisnäyttely, Salon taidemuseo, 2006; Manifesta 3. Gallery of Fine Arts, SL, 2000) sekä pitänyt yksinäyttelyitä Suomessa ja Pohjoismaissa (mm. Hippolyte Studio, Helsinki, 2020; Galleria Paletten, Göteborg, SE, 2002; Galleria Sculptor, Helsinki, 2001). Sarva on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 1998 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2013. Lisäksi vuosina 1992–1993 hän opiskeli Lontoon Slade School of Fine Artissa.
Taiteilijan yhteystiedot:
https://sannasarva.com