
Elina Länsman on vuonna 2004 Lapin yliopistosta valmistunut Taiteen Maisteri joka asuu ja työskentelee Nuorgamissa. Elina Länsmanin teokset ovat maalauksia ja kiveltä vedostettuja litografiateoksia.
Elina Länsman on aikaisemmin toiminut nimellä Elina Sipilä. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2004, täydentänyt opintoja Helsingissä sekä saanut vaikutuksia työskentelyynsä residenssijaksoista sekä litografiapajatyöskentelyistä ulkomailla.
Länsmanin teosten aiheet ovat syntyneet eletystä ympäristöstä, jossa luonto on vahvasti läsnä.
Litografiateosten kanssa maalaukset tuovat esiin spontaania ja esittävän ja abstraktin välimaastossa kulkevaa ilmaisutapaa. Teoksissa yhdistyvät nähty ja kuviteltu, kokemus ja kaipaus.
Länsman on pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa, Norjassa, Japanissa ja Ranskassa. Hänen teoksiaan on ollut useissa yhteisnäyttelyissä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Länsmanin teoksia on mm. Suomen valtion, Rovaniemen kaupungin ja Ranskan kansalliskirjaston kokoelmissa.
CV
KOULUTUS
2013 – Jatko-opiskelija. Lapin yliopisto, taiteiden tiedekunta
1998-2004 Taiteen Maisteri. Lapin yliopisto, Taiteiden tiedekunta
2005-2007 Litografiaopintoja ja taiteen filosofian opintoja Taideteollisessa korkeakoulussa
1999-2000 Vapaa Taidekoulu
YKSITYISNÄYTTELYT
2019 Neliö-Galleria, Oulu
2016 Museum Nord, Vinterfestuka i Narvik, Norja
2016 Kuukauden taiteilija, Korundi, Rovaniemi
2013 Retara Galleria. Sapporo, Japani
2013 Galleria Pictor, Vihti
2011 Cité Internationale des Arts, Pariisi
2010 Galleria Napa, Rovaniemi
2010 Kaffegalleriet, Kautokeino Norja
2009 Galleria 5, Oulu
2008 Biomedicum, Helsinki
2003 Galleria Kajo, Rovaniemi
YHTEIS- JA RYHMÄNÄYTTELYT
2020 Rod i Norden. Silkeborg bad, Tanska. Yhteisnäyttely: Vibe Bredahl, Malene Hartmann, Svend-Allan Sørensen, Gitte Bach, Knud Odde, Anker Mortensen, Kent Iwemyr, Henny Hampe, Elina Länsman
2019-2020 Galleria Kakslauttanen. Yhteisnäyttely Tomas Colbengtsonin kanssa
2019 The Fierceness. Saamelaisalueen koulutuskeskus. Inari
2019 Luonnon jälkiä, Galleria Linnankatu 13, Savonlinna. Yhteisnäyttely: Maija Albrecht,
Kristoffer Albrecht, Kuutti Lavonen, Matias Liimatainen, Elina Länsman, Kaisu Sirviö
2018 10 X totta, Galleria Linnankatu 13, Savonlinna
2018 Mutsuki. Gallery Monma, Sapporo. Japan. Northern Arts Collaboration
2017 Confinus. Taiteilijakoti Erkkola, Tuusulan Taidemuseo
2017 Lumière du Nord. Villa des Arts. Casablanca. Marokko
2016 Lumière du Nord. Museum Ona, Rabat, Marokko
2016 Suomalaista ja ruotsalaista litografiaa. Österåkers Konsthall, Ruotsi
2015 Arctic Enlightement, Valo Galleria, Arktikum, Rovaniemi
2015 The 7:th International Lithographic Symposium. Tidaholm, Ruotsi
2015 ’Confinus’ Galleria Valo, Arktikum, Rovaniemi
2015 ’Kauneudesta’ Galleria Linnankatu 13, Savonlinna
2015 How to read in the Dark? Joensuun Taidemuseo, Tartu Kunstimaja, Grimmuseum Berlin. Lapin Taiteilijaseuran 25.Juhlavuoden näyttely
2014-2015 Aurora Borealis. Gumbostrand Konst & Form, Sipoo
2014 Commendable – KUNINGATAR SONJAN VUODEN 2014 TAIDEPALKINTOEHDOKKAAT Waldemarsudde, Tukholma
2014 Lumipalloefekti -Pohjois-Suomen Biennaali. Korundi, Rovaniemi
2014 Vedossa 2014. Linnankatu 13, Savonlinna
2014 Näyttelykuvia. Lihulan kartano, Viro
2014 Commendable – KUNINGATAR SONJAN VUODEN 2014 TAIDEPALKINTOEHDOKKAAT Norske Grafikere, Oslo, Norja
2014 Relate North: Art, Heritage and Identity. Diehtosiida, Sámi Allaskuvla. Kautokeino. Norja
2014 Hallaa VI, Tunturi-Lapin luontokeskus. Enontekiö
2014 Pohjoisesta. Elina & Eliina. Factory St. Gallery, Helsinki
2013 NP33, Norrköping, Ruotsi
2013 Kiven kuvastin. Linnankatu 13, Savonlinna.
2012 Shimotsuki ANNEX -galleria. Scandinavian-Japanese Art Collaboration. Sapporo, Japani
2012 Taidegrafiikan festivaali ja Triennaali, Jekaterinburg, Novosibirsk, Venäjä
2012 Maps and flags -litografianäyttely ja kilpailu. The II European lithographic days, München
2012 Pyörre/ Werveling Nykylitografiaa Belgiasta ja Suomesta. Porvoon Taidehalli
2012 Ikuinen Kivi. Matti Hintikka, Kuutti Lavonen, Ari Pelkonen, Anna Retulainen, Elina Sipilä, Kaisu Sirviö, Miikka Vaskola. Savonlinna Linnankatu 13
2012 Napapaita. Galleria Valo, Arktikum. Rovaniemi
2012 Vörun kaupungingalleria, Tartunmaan museo, Pärnun galleria, Kohtla-Järven pääkirjasto,Viljandi Linnagalerii, Lapin Taiteilijaseuran kiertonäyttely
2012 Ural Division of Fortum, The Regional Museum of Art Tyumen. Nyagma. Venäjä
2011 Kaliningradin Biennaali, Regional Museum of Art Gosudaostvennom, Venäjä
2011 Kiveen piirretty, Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
2011 Vantaan Taidemuseon kokoelmanäyttely Tämäkö Totta?
2011 Loov Galleria, Tartto, Lapin Taiteilijaseuran kiernonäyttely
2011 Mishinan Kirjasto, Riika, Latvia, Lapin Taiteilijaseuran kiertonäyttely
2010 NYT -Lapin Taiteilijaseuran näyttely. Kaapelitehdas, Helsinki
2010 Frans Masereel International Printmaking Centre, Belgia
2010 The 6:th International Litographic Symposium, Tidaholm Ruotsi
2010 Vilnius Graphic Art Centre, Galleria Kairé-destiné, Liettua
2010 Viinistu Kunstimuuseum, Viro
2010 Kankarin Taidehuvila, Vaala (myös 2011)
2010 Sensitive. Galleria Napa. Rovaniemi
2009 Nattfestival, Korpilombolo, Ruotsi
2009 Uusi lehti. Galleria G, Helsinki (myös 2010 ja 2011)
2009 Arhitektuuri- ja disaingalerii, Tallinna
2009 Lihulan kartano, Viro (myös 2010 ja 2011)
2009 Wivi Lönn -sali, Savonlinna (myös 2010)
2009 Verlan maailmanperintökohde, Kouvola (myös 2010, 2011, 2012)
2009 Raision Taidemuseo Harkko
2009 Porvoon taidehalli
2008 The Art of BasWare. Mediatori, Sanomatalo, Helsinki
2006 Väreilyn aika. Nuoriso-ja kulttuurikeskus Valven galleria, Oulu
2006 The Art of BasWare. Mediatori, Sanomatalo, Helsinki
2006 Across the Atlantic. 500X Gallery, Irving,Texas, USA
2006 Across the Atlantic The University of Dallas, Art Department, Irving, Texas, USA
2006 Litografianäyttely. Kaisaniemen metroasema, Helsinki
2003 Koira haudattuna. Kommunikaatiotalo, Helsinki 2003 Suomen kuvataidekoulujen yhteisnäyttely. Taidepanimo, Lahti
2003 The Art of Analyste. Sanomatalo, Helsinki
2002 Väärinymmärryksiä. Galleria Kajo, Rovaniemi
JÄSENYYDET
Suomen Taidegraafikot
Taidemaalariliitto, kokelasjäsen
Lapin Taiteilijaseura
Helsingin Taiteilijaseura
Pro Litografia ry
Kuvasto ry
TYÖSKENTELY RESIDENSSEISSÄ
2019 Gjestatelieret i Vadsø, Vesisaari, Norja
2014 Troms Fylkeskultursenter, Tromssa, Norja
2011 Cité Internationale des Arts, Pariisi
2010 Saamelaistaiteen keskuksen residenssi, Sámi Daiddaguovddas (SDG) Masi, Norja
2008 Taf Taf residenssi, Centre Sunu Kër, Dakar Senegal
APURAHAT
2021 Taike, Lappi
2019 Koneen säätiö
2018 Suomen kulttuurirahasto, Lapin rahasto
2017 Taike, Lappi
2016 Taiteen Edistämiskeskus
2014 Suomen Kulttuurirahasto
2012 Näyttelyvaihtokeskus Frame
2011 Lapin Taidetoimikunta
2011 Taiteen keskustoimikunta
2011 Pariisin taiteilijakaupungin säätiö
2010 Suomen kulttuurirahasto, Lapin rahasto
2010 Näyttelyvaihtokeskus Frame
TEOKSIA KOKOELMISSA
Suomen valtio
Rovaniemen kaupunki
Vantaan Taidemuseo
Savonlinnan Innovaatiokeskus
Idem Archives, Paris
Bibliotheque Nationale de France
Association of the Museums of Painting and Sculpture, Turkki
Museum Ona, Rabat, Marokko





