Lapin Taiteilijaseura
Kaikki taiteilijat

Sanna Juujärvi-Bremer

Sanna Juujärvi-Bremer

Olen taidemaalari. Maalaan pääasiassa öljyvärein joko kankaalle,
puulle tai mdf-levylle. Teokset käsittelevät ihmisyyttä sekä
ihmisen suhdetta luontoon ja eläimiin.
Sanna Juujärvi-Bremer on Kemijärveläislähtöinen, nykyään
Kirkkonummella asuva taiteilija. Hän on valmistunut
kuvataiteilijaksi Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiasta
vuonna 2018, ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna

Juujärvi-Bremer on Taidemaalariliiton, Lapin
taiteilijaseuran, Kuvaston sekä Espoon taiteilijakillan jäsen.
Juujärvi-Bremer on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja
yhteisnäyttelyissä ympäri Suomen mm. Rovaniemellä, Oulussa ja
Helsingissä, sekä Berliinissä galleria Pleikussa. Hänen teoksiaan
on Rovaniemen taidemuseon, taidekeskus Salmelan sekä Mäntyharjun
kunnan kokoelmissa.

Opinnot

2022    TaM, Aalto yliopisto, Espoo
2018    Kuvataiteilija AMK, Turun taideakatemia, Turku
2014    Kuvataiteilija, Alfa Art -taidekoulu, Helsinki
2001    Kuva- ja mediataiteilija, Pekka Halosen akatemia, Järvenpää
1999    Taiteen perusopinnot, Limingan taidekoulu, Liminka

Tulevat näyttelyt

2026 Taidemaalariliiton teosvälitys
2026 Kuukauden taiteilija, galleria Napa, Rovaniemi

Yksityisnäyttelyt

2022    Rotting & Blooming, galleria A2, Helsinki
2019    Inner wellness, Studio Mustanapa, Rovaniemi
2017    Gemälde, galleria Pleiku, Berliini, Saksa
    Tapiolan vainiolla, galleria Pirkko-Liisa Topelius, Helsinki
    Tapiolan vainiolla, galleria 2, Pirkkala
    Piirustuksia ja akvarelleja, Room. Helsinki
2016    Kaptiksen jengi ja sähäkkä sählymatsi -kirjan kuvitusnäyttely, Lauttasaari, Helsinki
    Hiljaisuudesta, galleria 5, Oulu
2011    Maalauksia, S-galleria, Helsinki

Ryhmänäyttelyt

2024 Rakkaus, galleria toinen silmä, Helsinki
2015    Soundscapes, Kaapelitehdas, Helsinki
    Tunnelmasta toiseen, galleria Akvart, Helsinki
2014    Taidemessut, Tampere
2013    Osuuskuntagalleria Artika, avajaisnäyttely, Helsinki
  Säpinää, Blago Bum! Abstraktia ekspressionismia, galleria 3K, Helsinki
  Maaseutu lähellä, Koskiston taidekeskus, Loviisa
    Matkalla, galleria 3K, Helsinki
2000    Kevätnäyttely, Pekka Halosen akatemia, Järvenpää

Apurahat

Työskentelyapuraha 2015. Espoon kaupunki
Työskentelyapuraha 2014. Taiteen edistämiskeskus, Uudenmaan taidetoimikunta

Töitä merkittävissä taidekokoelmissa

Rovaniemen taidemuseo
Taidekeskus Salmela
Mäntyharjun kunta

Residenssit

2021         Aspan ateljee. Lohja
2017         Pleiku. Berliini, Saksa
2016         Taidekeskus Salmela. Mäntyharju

Jäsenyydet, stipendit, muu taiteellinen toiminta

2021         Taidemaalariliitto
2019         Kuvasto ry
2019 Lapin taiteilijaseura
2016         Espoon taiteilijakilta, 2021–2023 hallitus, 2022–2024 näyttelytoimikunta
2016         Kuvitustyö lastenkirjaan Kaptiksen jengi ja sähäkkä sählymatsi, kirjoittanut Ulla Järvinen
2014         Kunniakirja, Alfa Art -taidekoulu
2013–15 Taideosuuskunta Artika, perustajajäsen, Helsinki 
1998         Stipendi, Kemijärven kulttuuriyhdistys

Sanna Juujarvibremer Rotten&blooming oilonmdfboard 120x100cm 2021
Sanna Juujarvibremer, Rotten&blooming, oil on mdf board, 120x100cm, 2021