Marjo Pernu on rovaniemeläinen kuvataiteilija, joka työskentelee 2,5-ulotteisen kollaasitekniikan parissa.
Varhaisimmissa teoksissaan Pernu käytti perinteisiä kollaasimateriaaleja, kuten paperia ja pahvia, mutta pian nämä materiaalit vaihtuivat toisiin, kun kotiseudun lähimaastoihin tehdyt retket avasivat taiteilijan silmät luonnon omalle väripaletille.
Rakennan kuvaa palasista. Teosteni tekniikka on jotain piirtämisen ja veistämisen väliltä. Myös isäni ja isoisäni veistivät aikoinaan puuta ja tekivät siitä käyttö- ja hupiesineitä. Itse teen puusta kuvia, tai oikeastaan materiaalinani toimii puun kuori, tuohi tai kaarna.
Tuohi oli vielä 1900-luvun Suomessa yleinen käsitöiden ja kodin tarvikkeiden valmistusmateriaali. Nykypäivänä tuohta käytetään harvemmin, vanhoja perinteitä uudistaen. Toisinaan tuohi voi olla myös nykytaiteen materiaali. Omissa teoksissani tuon tuohen rinnalle jäkälän, tai mitä milloinkin polkuni varrelta löydän.
Isäni lapsuuden tarinoissa seikkailivat linnut. 60-luvun maaseudun lapset pitivät alioita, eli elättejä, joka saattoi olla esimerkiksi emostaan eksynyt metsähanhi. Itse olen kaupunkitaajaman kasvatti, joka ruokki tuulen pesästään pudottamia harakanpoikasia. Nyt aikuisiällä ymmärrän, ettei lintu kuulu ihmiselle. Ei ole koskaan kuulunut. Mutta kiinnostus siivekästä kohtaan säilyy.
Rakennan lintuja kuviini. Sulka sulalta, tuohen pala palalta. Kuvien tekeminen on ollut tapa olla ja reagoida, suhteuttaa itsensä ympärillä olevaan. Suvussani kuvan ja käsitöiden tekemisen äärelle rauhoituttiin, vetäydytiin yksin huoneeseen tai pihan perällä sijaitsevaan liiteriin. Pari vuotta sitten löysin oman työhuoneeni, jonka nimesin ”Rauhan tyyssijaksi”. Täytin huoneen tuohella, kävyillä ja hiilellä. Poistin sieltä työn, tyhjensin tehokkuuden ja karkotin kiireen kauas pois.
Kuvien tekeminen on minulle luonnossa samoilun, marjastamisen ja sienestämisen ohella tapahtuvaa keräilyä. Saattaapa olla, että minussa elää yhä ikivanha keräilijöiden geeni! Joskus myös ystäväni ja perheenjäseneni osallistuvat keräilyyn yhteisten retkiemme ohessa. Näin he tulevat osaksi teoksiani. Kun yhdessä kerätyt luonnonmateriaalit löytävät lopulta paikkansa teoksistani, tulee niistä samalla muistoja ihmisistä, yhdessä vietetyistä hetkistä, valosta, tunnelmista ja luonnosta.
